Tiistai, 09. huhtikuu 2013
Logistiikan ICT-infra on keskellä kuluttajistumisen tuomaa haastetta päätelaitehankintojen ja verkkojen osalta. Päätelaiteratkaisuja tehdään nykypäivänä yhä useammin trendien mukaisesti. Tämä näkyy mm. tablet-päätteiden kysynnän kasvuna.
Sunnuntai, 17. maaliskuu 2013
Kevään aikana olemme mukana Logistics 13 - ja Logistiikka-tapahtumissa sekä Cisco Connect -tapahtuman kumppanina. Tule tapaamaan meitä, niin kerromme, kuinka autamme sinua toimivan tietoverkon rakentamisessa ja päätelaitteiden valinnassa sekä näiden hallinnassa.
Keskiviikko, 06. helmikuu 2013
Lontoon terveiset Cisco Live 2013 -tapahtumasta! Tapahtumassa Cisco esitteli partnereille ja asiakkaille tulevaisuuden näkemyksiään tietoverkoista ja laiteuutuuksiaan. Tapahtuman keskeisenä teemana oli Unified Access, yhtenäinen tapaa tunnistaa tietoverkon käyttäjä riippumatta siitä, onko käyttäjä yhteydessä kiinteästä tai langattomasta verkosta tai VPN:n kautta.
Maanantai, 04. helmikuu 2013
Vahvistettujen ajoneuvopäätteiden valmistaja JLT Mobile Computers on tuonut markkinoille julkisti uuden sarjan päätteitä. Uudet JLT Versot ovat trukkiin ja muihin ajoneuvoihin asennettavia päätteitä, joissa yhdistyy korkea suorituskyky ja luotettavuus.
Tiistai, 22. tammikuu 2013
Helsingin satama on päättänyt käyttää WLAN-verkon ylläpitosopimuksen optiokauden Signal Partnersin kanssa ja samalla liittää ylläpitosopimukseen myös LAN-verkon laitteet. Signal Partners ylläpitää Vuosaaren sataman koko tietoliikenneverkkoa sisältäen kytkinten, reitittimien ja palomuurien valvonnan sekä operoinnin.
Keskiviikko, 09. tammikuu 2013
Signal Partners ryhtyi Heurekan tiedekummiksi tarjoamaan lapsille oivaltamisen iloa tieteestä ja teknologiasta. Kummiluokkamme aloitti kevätlukukautensa hauskalla retkipäivällä tiedekeskus Heurekaan.