Uutiset

Uutiset

Sivu 1 / 4

Tiistai, 09. huhtikuu 2013

Kuluttajistuminen on esillä myös logistiikan ICT-infrahankinnoissa

Logistiikan ICT-infra on keskellä kuluttajistumisen tuomaa haastetta päätelaitehankintojen ja verkkojen osalta. Päätelaiteratkaisuja tehdään nykypäivänä yhä useammin trendien mukaisesti. Tämä näkyy mm. tablet-päätteiden kysynnän kasvuna.
Sunnuntai, 17. maaliskuu 2013

Signal Partners logistiikkatapahtumissa sekä Cisco Connect -kumppanina

Kevään aikana olemme mukana Logistics 13 - ja Logistiikka-tapahtumissa sekä Cisco Connect -tapahtuman kumppanina. Tule tapaamaan meitä, niin kerromme, kuinka autamme sinua toimivan tietoverkon rakentamisessa ja päätelaitteiden valinnassa sekä näiden hallinnassa.
Keskiviikko, 06. helmikuu 2013

Cisco Live 2013 -terveiset: kiinteiden ja WLAN-verkkojen hallinta yhdistyy ja helpottuu

Lontoon terveiset Cisco Live 2013 -tapahtumasta! Tapahtumassa Cisco esitteli partnereille ja asiakkaille tulevaisuuden näkemyksiään tietoverkoista ja laiteuutuuksiaan. Tapahtuman keskeisenä teemana oli Unified Access, yhtenäinen tapaa tunnistaa tietoverkon käyttäjä riippumatta siitä, onko käyttäjä yhteydessä kiinteästä tai langattomasta verkosta tai VPN:n kautta.
Maanantai, 04. helmikuu 2013

JLT:ltä uusi ajoneuvopäätteiden sarja VERSO vaativiin kohteisiin

Vahvistettujen ajoneuvopäätteiden valmistaja JLT Mobile Computers on tuonut markkinoille julkisti uuden sarjan päätteitä. Uudet JLT Versot ovat trukkiin ja muihin ajoneuvoihin asennettavia päätteitä, joissa yhdistyy korkea suorituskyky ja luotettavuus.
Tiistai, 22. tammikuu 2013

Signal Partners valvoo ja ylläpitää Helsingin sataman liiketoimintakriittistä verkkoa

Helsingin satama on päättänyt käyttää WLAN-verkon ylläpitosopimuksen optiokauden Signal Partnersin kanssa ja samalla liittää ylläpitosopimukseen myös LAN-verkon laitteet. Signal Partners ylläpitää Vuosaaren sataman koko tietoliikenneverkkoa sisältäen kytkinten, reitittimien ja palomuurien valvonnan sekä operoinnin.
Keskiviikko, 09. tammikuu 2013

Tiede on hauskaa! Signal Partners ryhtyi Tiedekummiksi

Signal Partners ryhtyi Heurekan tiedekummiksi tarjoamaan lapsille oivaltamisen iloa tieteestä ja teknologiasta. Kummiluokkamme aloitti kevätlukukautensa hauskalla retkipäivällä tiedekeskus Heurekaan.